Kiinteistöissä käytettävät elektroniset turva- järjestelmät, videovalvonta-, rikosilmoitus- , kulunvalvonta- ja paloilmoitinjärjestelmät ovat keskenään hyvin erilaisia, toisiaan täydentäviä laitteistokokonaisuuksia, jotka suojaavat kiinteistöä eri tavoin. Jos haluaa kiinteistöön tarpeeksi kattavan valvonnan, mitään näistä järjestelmistä ei kannata jättää pois.


 

Seuraava sivu


Videovalvonta on viime aikoina ollut vahvasti julkisuudessa Anna Lindhin murhan vuoksi. Tässä – kuten monessa muussakin –videovalvonnan avulla ratkaistussa rikoksessa nauhoituksella ja tallennuksella oli ratkaiseva osuus rikollisten kiinni saamisessa. Ruotsin lainsäädäntö ei salli valvontakuvan tallentamista tavaratalon sisääntulo-ovilla tai eri kerroksissa, joten rikoksen tutkinta vaikeutui huomattavasti. Suomessa tavarataloissa voidaan valvoa ja tallentaa kaikkia asiakkaita myös sisääntulo-ovilla. 

Lähes kaikissa kauppaliikkeissä, toimistoissa tai isoissa kiinteistökokonaisuuksissa kameravalvontajärjestelmän kuva myös tallennetaan. Kovalevytallennus on käyttäjäystävällisenä jo syrjäyttänyt perinteisen videonauhalle tapahtuvan tallennuksen; lähinnä tallennetussa materiaalissa olevien tapahtumien helpon ja nopean etsinnän sekä häiriöttömän kuvan vuoksi.

PÄÄKIRJOITUS - TURVALLISUUSUUTISIA - YRITYSUUTISIA - NIMITYKSIÄ - ETUSIVU