|
Kolmannen turvallisuustason muodostaa varsinainen kuluvanvalvonta eri
toteuttamistapoineen, kuten kulunvalvonta ja videovalvonta. Turvallisuusvaatimusten kasvaessa kulunvalvontaan lisätään lähitulevaisuudessa yhä
useammin erilaisia biometrisiä tunnisteita, jotka perustuvat esimerkiksi
sormen- ,käden- tai silmän yksilölliseen geometriaan. Näihin voidaan lisäksi liittää muitakin varmentavia tunnistetekijöitä.
Vaativin, neljäs taso toteutuu integroimalla edellä mainitut kerrokset kiinteistön kokonaisturvajärjestelmäksi. Tällöin haasteena on saada järjestelmän osat ohjaamaan tarkoituksenmukaisesti toisiaan hälytyksen
sattuessa, tai tarvittaessa toimimaan itsenäisinä yksikköinä
poikkeustilanteissa, josta esimerkkinä HedPro Securityn HedSam-järjestelmä .Suuri haaste integroinnissa on mahdollistaa tekniikoiden, tuotteiden ja tietojen sellainen yhdistäminen, että tapahtumien tarpeellinen seuranta kiinteistössä ja samanaikainen kulkuoikeuden myöntäminen vain kullekin henkilölle kuuluviin paikkoihin toteutuu.
Turvaykkösten turvallisuusratkaisut rakentuvat näille neljälle tasolle,
joihin pyrimme yhdessä asiakkaidemme parhaaksi ja strategisten yhteistyökumppaneidemme kanssa.
Turvallista talvea!
|
|
|
|


Pentti Karjalainen
toimitusjohtaja
P.S.
Turvaykkösliikkeiden perusarvot eli asiakkaan turvallisuus; avoimuus ja ihmisten arvostus, kehittyminen ja hauskuus sekä tuloksellisuus ovat puolestaan sitä ”ihmisintegraatiota”, jonka haluamme näkyvän kaikessa toiminnassamme – rautaisen ammattiosaamisen lisäksi..
|